kuva
AJANKOHTAISTA
JOUKKUE
KALENTERI
OTTELUT
   Maalit
   Varoitukset
   Tilastot
   Tähtipörssi
   Harjoituspelit
FUTSAL
TULOSVEIKKAUS
VIERASKIRJA
HISTORIA
KUVIA
LINKIT
LTU KAKKONEN


11.4.2014 LTU – KaaRe 5 – 2 (4-0) Kaarinan KHT. Perjantai-illan huumaa juuri sarjakauden kynnyksellä!

Kyseessä oli viimeinen harjoitusottelu ennen sarjakauden alkua. Vastustaja oli jo aloittanut pari päivää sitten oman sarjakautensa, joten meillä oli siitä johtuen hienoinen etulyöntiasema. Edellinen pelimme Hämeenlinnassa viime sunnuntaina päättyi tappioomme 1-2. Tämä tilanne oli toki jo nollattu aikoja sitten, mutta kenraaliharjoitus ennen varsinaisia sarjapelejä on joka tapauksessa hyvin tärkeä. Kimmo Tapaninen oli vetovastuuvuorossa, eli hoiti valmennuspuolen hommat tässä pelissä.
Lähdimme otteluun seuraavalla kokoonpanolla: maalissa Jarno Kurokallio; kenttäpelaajat Viktor Bilishenko – Santeri Ratia – Janne Ijäs – Sami Lehtilä – Janne Aalto – Aleksi Sinkkonen – Tuukka Keskikallio – Olli Mäenpää – Elias Thureson – Bruno Mbonu.
Ottelun alku oli tasaista vääntöä LTU:n kuitenkin pitäessä pelin ohjaimia hallussaan. Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen KaaRella oli kuitenkin pari loistavaa paikkaa, joista jälkimmäinen osui ylärimaan ja edellisen aiheutti oma puolustuksemme. Japi hoiti kuitenkin homman kotiin. Vartin pelin jälkeen runsaslukuinen kotikatsomo sai sitä, mitä oli tullut katsomaankin: Aleksi Sinkkonen laukoi Brunon syötöstä luvuiksi 1-0. Tämän jälkeen LTU vyörytti näyttävästi koko loppuosan ensi jaksoa ja niinpä 22 minuutin kohdalla KaaRen käsivirheestä seurasi rankkari, jonka uusi maalitykkimme Aleksi upotti varmasti verkon perukoille: 2-0.
37 minuutilla meillä oli vapaapotku hyvästä paikasta ja Mälli teki Aleksin syötöstä luvuiksi jo 3-0.
Ennen puoliaikaa saatiin vielä makeaa mahan täydeltä, kun Bruno iski Tuukan syötöstä luvuiksi jo 4-0. Tilastot ensijaksolta: vaparit 3-7, kulmat 2-1 ja paitsiot 1-0.

Taukotilanne 4-0 ei paljoa selityksiä kaipaa, pari vaihtoa tehtiin kuitenkin: Janne Aalto-> Sami Hakala? ja Bruno -> Niko Hiltunen.
Toinen jakso alkoi vauhdikkaasti ja tilanteita luotiin molempiin päihin. Japi oli jo jossain yhteydessä käyttänyt puheenvuoron, jossa painotti koko ajan ”hereillä oloa” huolimatta selvistä johtoluvuista.
Viisi minuuttia ehti toinen jakso vanhentua ennekuin KaaRen ensimmäinen kavennusmaali tuli. Ruuhkan takaa tullut laukaus muutti luvuiksi 4-1. Ja lisää tuli 8 minuuttia myöhemmin ja luvut siis jo 4-2. Taidettiin mennä pelissä ihan puolivaloilla ja viikonloppu mielessä.
Jakson puolivälissä tehtiin vielä pari vaihtoa: Janne Ijäs -> Matias Yli-Olli(25 min) ja Elias Thureson -> Janne Harju (27 min).
LTU pääsi takaisin pelirytmiin paremmin vielä pelin vanhetessa ja loppuluvut 5 – 2 sinetöi Niko Hiltunen Mäenpään Ollin syötöstä (27 min). Tilastot toiselta jaksolta: vaparit 1-4, kulmat 2-2 ja paitsiot 2-0.

jukka

Takaisin

ylläpito: sami.kattelus@kapsi.fi