LTU
UUTISET

26.9.2015

LTU voitti kauden viimeisessä ottelussa RaiFun 1-3 (0-1) ja sijoittui sarjassa hienosti toiseksi! Tilastot. Sarjataulukko. Viimeisessä matsissa maalinteossa
onnistui Avola, Manu ja Ile.

14.9.2015

Kauden viimeinen kotipeli päättyi voittoon, LTU-Team-82 2-1 (1-1). Maalinteossa onnistui Nääki ja Jallu. Kauden viimeinen ottelu RaiFua pelataan
la 26.8. klo 13.00 Kerttulassa.

9.9.2015

Kaarinan paikallismatsissa ei saatu paremmuutta selville vaan pisteet tasattiin, PiPS-LTU 1-1 (0-0). LTU:n ainoan maalin teki Avola Harjun esityöstä.
Kauden viimeinen kotimatsi pelataan ma 15.9. klo 21.00 Littoisissa.

31.8.2015

Kauden ratkaisuottelusta ei tullut voittoa, LTU-TPS 1-3 (0-2) ja näin ollen TPS voitti sarjan. Otteluun saatiin lähes paras miehistö, mutta tämä ei silti riittänyt.
Ainoan maalin teki Peci pallonriiston jälkeen. Ensi viikolla ke 9.9. pelataan derbyottelu OVEX:lla klo 20.15.

17.8.2015

Derbyvoitto! LTU-KaaPo 1-0 (0-0). Voittomaalin teki viimeisellä minuttilla Jallu Hakkiksen millintarkasta vaparikeskityksestä, maali oli Jallulle jo kauden neljäs.
Ensi viikko on taukoa, jonka jälkeen pelataan sarjan ratkaisumatsi LTU-TPS ma 31.8. klo 21.00 Littoisissa.

10.8.2015

Vierasotteluun Kemiönsaarelle olisi lähdetty vajaalla, jos ei M45:lta olisi saatu 5 pelaajaa mukaan, kiitos heille! Ottelu ei mennyt suunnitelmien mukaan,
TaaJä-LTU 2-0 (1-0). Maanantaina 17.8. pelataan paikallismatsi Litsassa LTU-KaaPoa klo 21.00.

4.8.2015

Kauden kolmas tasuri tuli Kupittaan iltahämärässä, kun JyTY-LTU päättyi 1-1 (0-0). Lukuisista paikoista huolimatta ainoastaan pelikiellon
jälkeen kentälle palannut Avola paukutti pallon maaliin Petun hienosta esityöstä. Lopussa oli huonoa tuuria, kun Tykkien tasoitusmaali
kimposi viimeisellä minuutilla puolustajan jalasta omaan maaliin. Maanantaina 10.8. ottelut jatkuvat vierasreissulla Taalintehtaalle klo 20.00.

27.7.2015

Syyskierroksen ensimmäisessä ottelussa kaatui Ponteva 2-1 (1-0). Ensimmäinen maali syntyi Harjun millintarkasta keskityksestä, jonka jatku maalin Nääki.
Petun laukauksen irtopallon runnoi sisälle Akla ja tämä jäi ottelun voittomaaliksi. Maalintekopaikkoja oli tänään valtavasti, mutta viimeistely oli tehotonta.
Tästä jatketaan ensi viikolla, kun Kupittaa 2:lla vastaan tulee aina vaarallinen JyTy ti 4.8. klo 21.00.

22.6.2015

LTU siirtyy sarjatauolla sarjan ykköspaikalla! LTU-RaiFu 3-0 (2-0), Maalit Allu, Jallu ja Kopo. Ottelut jatkuvat 27.7 kotiottelulla Pontevaa vastaan
klo 21 Litsassa.

15.6.2015

LTU haki Paraisilta kauden toisen tasurinsa, Team-82-LTU 2-2 (1-1). Maalintekoon ehtivät ikinuori Suki ja ikimaalitykki Nääki. Kevään viimeinen peli on ma 22.6.
klo 21.00 Littoisissa RaiFua vastaan.

8.6.2015

LTU voitti kauden toisen derbynsä 2-1 (2-0) PiPSiä vastaan. Maaleista vastasi Petu ja Peci, vaikka paikkoja oli kaikilla aika moneen useampaankin.
Ensi viikolla matka jatkuu Paraisten Koivuhaan nurmelle Team-82:n vieraaksi ma 15.6. klo 20.30.

2.6.2015

LTU palasi sarjaykköseksi voittamalla TPS:n kiihkeässä kärkikamppailussa 0-1 (0-1). Voittomaalin teki Jallu kulman jälkitilanteesta _jalalla_. Maali oli Jallulle
uransa toinen jalalla tehty maali. Ensi viikolla jatketaan paikallismatsilla PiPSiä vastaan ma 8.6. 21.00 Litsassa.

19.5.2015

Tänään kaatui rakas paikallisvastustaja KaaPo 1-2 (1-2). Maalin makuun pääsivät Avola ja Uitto, Uitolle sekä maali että ottelu oli ensimmäinen
ikämiessarjoissa. Kausi jatkuvat kahden viikon päästä todellisella huippuottelulla, kun LTU matkustaa TPS:n vieraaksi ti 2.6. klo 21.00 Kupittaa 2:lle.

11.5.2015

LTU jatkaa tappioitta, tänään Litsasa kaatui TaaJä 1-0 (0-0). Jallu runnoi voittomaalin sisään Petun kulmapotkusta 5 minuuttia ennen loppuvihellystä.
Ensi viikolla ti 19.5. klo 21.00 Kaarinan KHT:lla pelataan paikallisvääntö KaaPoa vastaan.

4.5.2015

Littoisissa nyhjättiin JyTyn kanssa 0-0. Piste kuitenkin saaliina ja ensi viikolla Littoisiin saapuu sarjakärki TaaJä ma 11.5. klo 21.00.

28.4.2015

LTU voitti kauden avauspelissä Pontevan Kupittaan iltavalaistuksessa 0-4 (0-1).
Ensimmmäistä otteluaan LTU:n paidassa futista pelannut Sami Peci teki heti hattutempun. Myös Avola avasi maalitilin.
Maanantaina 4.5. jatketaan kotiavauksella JyTyä vastaan klo 21.00 Litsan Wembleyllä.

20.3.2015

M35 Ylälohkon otteluohjelma julkaistu. LTU:n ottelut.

18.3.2015

Käytiin muiden Ikureiden kanssa kuvassa.

22.2.2015

Kauden viimeinen turnaus meinasi alkaa hienosti, kun LTU johti jo 3-0, mutta PiPS käänsi ottelun kolmessa minuttissa, loppulukemat 3-4.
Toinen ottelu LTU-TuWe päättyi selvästi 7-0 ja viimeinen ottelu Wilpas-LTU tasan 2-2.
Mukana oli tänään sen verran kova ryhmä, että Suku ja Jame mahtuivat ainoastaan toimitsijoiksi, kiitos tästä!

10 ottelusta 10 pistettä ja sijoitus sarjassa viides. Sarjataulukko ja maalipörssi.

3.1.2015

Vuoden ensimmäiseen turnaukseen saatiin paikalle vain 5 pelaajaa. Ensimmäinen ottelu TaaJä-LTU 2-1 ja toinen LTU-KF Kosova 1-6.
Kauden viimeinen turnaus pelataan Piikkiössä 22.2.

20.12.2014

Kauden toinen ja vuoden viimeinen turnaus alkoi rumasti, PiPS-LTU 7-0. Puolen tunnin tauon jälkeen ensin helppo voitto, TuWe-LTU 2-5,
jonka jälkeen huikealla taistelulla toiset 3 pistettä, LTU-Wilpas 2-1. Tilastot. Ottelut jatkuvat Kemiönsaarella 3.1.2015.

16.12.2014

Joukkuetta päivitetty ja pelaajakuvia lisätty.

9.11.2014

M35 futsalkausi käyntiin Ilpoisissa kahdella niukalla tappiolla, LTU-TaaJä 0-1 ja KF Kosova-LTU 5-4. Tilastot. Seuraavat ottelut 20.12. Piikkiössä.